Kaupunki jossa elämme on elävä esimerkki kaksinaismoralismista: Toisaalta täällä on suuremoisinta vaurautta, jota varten on olemassa miljoonia ja taas miljoonia huvituksia, toisaalta taas kylmä, tuskallinen tappio katuojassa.

 

 

Juuri tätä kaupunkia minä kutsun kodikseni. Huolimatta sen vioista, sen voi löytää siedettäväksi jos antaa paljon anteeksi. Ja tietenkin, ammatillisessa mielessä, se on täydellinen.

 

 

 

 

Tiedän täsmälleen mitä ajattelet: ”Mitä ihmettä tarkoittaa 'ammatillisessa mielessä?'” No, katsokaas, kun työalanasi ovat rikokset, petokset ynnä muut ihmisyksilöiden ongelmat jotka he haluavat pitää yksityisinä.

 

 

 

 

Jep, sellaista on työskentely yksityisetsivänä. Moraalittomuus määrää palkkasi ja kahvia kuluu. Mutta ei voi valittaa. Kaikkienhan meidän pitää elää tavalla tai toisella. Olkoon se sitten kuuntelulaitteiden asentamisella autoihin.

 

 

 

 

Nimeni on Milway. Harley Milway. Olen yksityisetsivä, jos et sitä jo tajunnut, ja rakastan työtäni. Oikeastaan ainoa huono puoli tässä on se, ettei koskaan välttämättä tiedä milloin asiakas saapuu. He eivät yleensä ilmoita, ja saattavat saapua jopa aivan aamuyöstä juuri, kun nautiskelet kupillista. Niin kuin eräänä maanantaina.

 

 

 

 

Olin vasta aamun yhdeksännessätoissa kupillisessa, kun kuulin kellon soivan. Jätin kuppini pöydälle ja kävelin työhuoneeseeni, huikaten odottajalle :”Ovi on auki!”Kun asiakkaani astui sisään, tunnistin hänet heti. Penenlope Johnson, asianajotoimisto Johnsonin vasta pari vuotta sitten valmistunut uusi lakihai.

 

 

 

 

Termi kuvasi naikkosta mitä parhaiten, sillä tuon tiukan ja elegantin ulkomuodon alla piileskeli olento joka voisi viedä koko omaisuutesi lain nimessä. Vaarallinen... ”Öh, Harley... Sinä puhut taas itseksesi,” Penelope keskeytti hymyillen kiusaantuneesti, ”Voisitko lopettaa?” ”Oh, anteeksi.. Se on, Krhm, paha tapa,” Milway yskäisi kiusaantuneena. Niin, film noirmainen selostus ei todellakaan ollut ...”Harley. Teet sitä taas.”

 

 

”... Anteeksi.” ”Hyvä. Saanko muuten esitellä asianajaja Björn Bergin, ” viittasi Penelope istuutuessaan juuri ovesta tulleen, Milwayn käytöksestä hyvin hämmentyneen miehen viereen.”Hauska tutustua,” Milway ja Björn totesivat yhtä aikaa. Sen jälkeen Milway jatkoi: ”Joten, onko teillä jokin erityinen syy tulla tapaamaan minua?”

 

 

 

 ”Kyllä,”Penelope totesi nyökäten, ” Meillä on sinulle juttu.” ”Kadonneen perijättären metsästys,” Björn heitti väliin naurahtaen. ”Perijättären?” kysäisi Milway selvästi kiinnostuneena, ottaen samalla itselleen tupakan. ” Erään asiakkaamme testamentissa oli toteutumisehtona hänen tyttärensä läsnäolo sen täytäntöönpanossa,” Penelope selitti.

 

 

 ”Mutta perheellä oli jokin sortimentin riita, ja tyttö on ollut kadoksissa kohta 18 vuotta,” Björn jatkoi, ”Eikä kukaan tiedä minne hän on joutunut sen jälkeen tai mitä hänelle on tapahtunut.” ”Kyse on suurista summista, joten me olemme saaneet .. eräältä taholta käskyn etsityttää hänet,” Penelope selitti.

 

 

 ”Kyseessä taitaa olla siis joku High-Quality-streetin kärkijoukkoa?” Harley tiedusteli uteliaana. ”Aivan ykkösryhmää: Sinun pitää etsiä Gunilla von Craftenhammen.” Björnin lausahduksen jälkeen Milway oli täysin typertynyt. ” Gunilla von Craftenhammen? Niitä von Craftenhammeneita?!”

 

 

 ”Ei niitä nyt muitakaan ole,” Björn heitti, ennen kuin vakavoitui, ” Mutta ongelmaksi muodostuu, että emme saa minkäänlaista apua perheeltä, koska luoja tietää mistä syystä he eivät suostu kertomaan meille yhtään mitään!” ” Edes isäkään ei tiedä mistä koko riidassa oli kyse,” Penelope selitti epäuskoisena, ”Hän tiesi vain ylipäätään sen että heillä oli ollut riitaa ja tytär oli lähtenyt.”

 

 

 ” … Joten se jää ensisijaisesti minun vastuulleni löytää tyttö? Ilman toiveita minkäänlaisesta lähipiirin avusta?” Milway kertasi ääneen. ” Pystytkö siihen?” Penelope tiedusteli huolissaan. ”Oletko aivan hölmö? Totta kai minä pystyn!”

 

 

 ”Tarvitsen vain hieman tavallista kuukautta enemmän aikaa, siinä kaikki,” Milway totesi itsevarmasti noustessaan ylös. ” Se onkin hyvä, sillä se on ainoa mitä meillä on,” Tokaisi Björn, ”Testamentti menee toimeen viimeistään vuoden””- täsmällisesti ottaen noin 51 viikon.” ”... Kiitos Penny. Kuluttua. Riittääkö se?” ”Paremmin kuin hyvin,” Myhäili Milway.

 

Jahka Johnson ja Berg olivat lähteneet, tallustelin takaisin keittiöön jatkamaan aamukahviani. Heti sen jälkeen, olisi vuorossa töitä.

 

 

 

 

Seuraavana perjantaina lähdin HQ-Streetin kirjastolle. Tiedän, ei kuulosta kovin hohdokkaalta lähteä etsimään tietoja kadonneesta perijättärestä yleisestä kirjastosta savuisten baarien sijaan, mutta ikävä kyllä en ole kyennyt löytämään Johnsonien lisäksi ketään muuta jolla olisi minkäänlaisia suhteita ja tietoja yläluokkaan kuuluvien elämästä, ja kuten tiedettyä, tämä oli tapaus josta eivät hekään tienneet mitään.

 

 

 

 

Joten tämä oli toiseksi paras vaihtoehto. Seurapiirisäihkyjien nimikkolehdet. Kirjaston hakukoneelta nopeasti etsittyäni löysin vinon pinon erinäisiä lehtiä, joissa oli mainittu Craftenhammenit. Uusin tulos löytyi niinkin tuoreeltaan kuin uusimmasta FemQ :sta.

 

 

 

 

Nappasin lehden ja aloin hakemaan tarvitsemaani artikkelia, joka paljastui Adolf von Craftenhammenin muistoartikkeliksi. ' Adolf von Craftenhammen (os. Järgenschaissen) syntyi 12.3.1939 keskiluokkaiseen perheeseen, vanhempinaan Henrik ja Erica Järgenschaissen ainokaiseksi... Kahdeksanvuotiaana hänen isänsä pankki menestyi niin hyvin että perhe avasi toisen Lehtipuulaaksoon... Hän pääsi Thomas Embiggenin yliopistoon huippuarvosanoin vain 19-vuotiaana...'

 

 

 

 

'Ah! Nyt mainitaan viimein Craftenhammenit! Ollessaan 24-vuotias hän rakastui ajan tapojen vastaisesti itseään kaksi vuotta vanhempaan Augustine von Craftenhammeniin, von Craftenhammenien suvun ainoaan perijättäreen. Poikkeavan pitkän tapailuajan jälkeen he menivät lopulta naimisiin 7.6.1964.'

 

 

 

 

' He muuttivat asumaan Craftenhammeneiden sukukartanoon, ja muutaman vuoden yhteiselon jälkeen he päättivät perustaa perheen. Heidän lapsensa Miranda von Craftenhammen (* 2.3.1970) työskentelee maan johtavan naistenlehden, FemQ:n toimittajana...' ”Mitä ihmettä?”Huudahdin ääneen. Palasin takaisin lukemaan, mutta en voinut kieltää löytöni totuutta: Toisen tyttären olemassaolo oli valokuvaa lukuun ottamatta sivuutettu täysin.

 

 

 

 

Kirjastonhoitajien vihaisten katseiden alla kävelin kohti hyllyä jossa lehtien vuosikertoja pidettiin. Vaikka edellisessä lehdessä olikin uhrattu ainakin kaksi kappaletta palstatilaa toiselle, varmasti olisi myös lehtiä joissa oli kirjoitettu Gunillasta.

 

 

 

 

Mutta vaikka selasin vuosi vuodelta taaksepäin, ei tietoja tullut lisää, päinvastoin: Useimmissa numeroissa joissa edes puhuttiin von Craftenhammeneista ei edes mainittu koko tyttöä. Kaikkea muuta heistä kyllä kerrottiin: He omistivat laivavarustamoita, ravintoloita, sukupuuttoon kuolleen automerkin ja maailman toiseksi vanhimman radiotehtaan. He olivat jo 1800-luvulta asti tunnettuja mesenaatteja, ja useat germaanioopperat oli rahoitettu juuri heidän varallisuudellaan. Suku muutti Germaaniasta 1867, joten nykyinen suvun edustaja Augustine on pesunkestävä paikallinen.

 

 

 

 

Epätoivo alkoi vaivata mieltäni. Oliko maan rikkaimman perheen vaikutusvalta pyyhkinyt tyttöparan elämän jäljettömiin? Kävin läpi koko yhdeksänkymmentäluvun, mutta samanlainen historiankirjoitus vain jatkui. Kerrottiin suvun omistavan maailman parhaimpia selloja valmistavan yrityksen, kerrottiin Claus van Manetin parhaimmaksi väitetyn maalauksen koristavan heidän aulaansa ja väitettiin että osa heidän rahoistaan olisi tullut natsien kultavaroista.

 

 

 

 

'Adolf von Craftenhammen luovuttaa pankkinsa johtajuuden Frank Kellerille... Augustine von Craftenhammen lahjoittaa maailmanmuseoon aidon Kilototeen veistoksen... Augustine von Craftenhammen kävi katsomassa Niebelungin sormuksen ensi-illan tyttäriensä Gunillan ja Mirandan kanssa... Hei!!'

 

 

 

 

 

 

 

 

En ollut uskoa silmiäni, mutta niin se vaan oli: Olin viimein löytänyt tytön. Enkä kadottanut häntä enää sen jälkeen, sillä Gunilla oli melkein jokaisessa seurapiiriuutisessa. ' Gunilla von Craftenhammen esiintyi edukseen Jonathan Mallaksen tuottaman Carménin ensi-illassa yllään säkenöivä Fucci.... Vivian Hellhoundin uusimpaan valloitukseen, terveyskylpylään, voi selvästi luottaa, kun sen palvelusta nähdään nauttivan myös Craftenhammenien suloisten perijättärien, Gunillan ja Mirandan. Näiden neitokaisten ei tarvitse tuhlata rahojaan kakkosvaihtoehtoon, miksi sitten sinun? … Gunilla von Craftenhammen on esiintynyt kolmessa sosiaalisessa tilaisuudessa yllään sama puku, ovatko Craftenhammeneiden rahavirrat tukkeutuneet?!'

 

 

 

 

 

 

 

 

Gunilla esiintyi vuodesta 1982 aina 1986 joka lehdessä. Hän oli ollut todellinen seurapiirikaunotar, jonka ainoana ongelmana oli esiintymistilaisuuksien paljous: avajaisia, juhlia, ensi-iltoja ja tanssiaisia. Mitä pidemmälle kävin vuosikertoja, sen vähemmälle jäivät myös esiintymiset, ja niiden laatukin muuttui: ' Augustine ja Adolf von Craftenhammeneiden suloiset tyttäret Gunilla ja Miranda kuin pikkuiset prinsessat Neiti van Canin kevätjuhlissa... Gunilla ja Miranda von Craftenhammen nauttimassa uuden monitoimitalon mahdollisuuksista... Gunilla ja Miranda von Craftenhammen, Craftenhammeneiden nuoret perijättäret, opintojensa parissa hekin...'

 

 

 

 

 

Viimeinen kerta, kun Gunillan nimi mainittiin, oli lopulta eräässä High-Quality-streetin vanhimmissa sanomalehdessä, syntyneiden osastolla:' Von Craftenhammeneiden kunnianarvoisa perhe on kokenut odotetun perheenlisäyksen: Pyhän Aleksandran Sairaalassa syntyi terve tyttövauva 8.7. , joka sai kasteessa nimen Gunilla Teresa Cristine Clarissa von Craftenhammen. Tuoreiden vanhempien onni on sanoinkuvaamaton.'

 

 

 

 

 

Hämmentyneenä nostin katseeni vuosikerrasta. Tunsin olevani tupakan tarpeessa, ja ehkä myös kupillisen. Olin kieltämättä pettynyt. Vaikka olinkin onnistunut löytämään tytön elämästä todisteita, ne olivat olleet yksipuolisia, eivätkä olleet palvelleet todellista tarkoitustani: oppia tuntemaan tämä neitokainen.

 

 

 

 

 

 

Keräsin muistiinpanoni ja palautin vuosikerrat paikoilleen tai ainakin sinnepäin. Astellessani kohti ovea mietin, että melkein keneltä hyvänsä julkimolta ja seurapiirisäihkyltä kyllä saisi haastattelun tähtilehteen jos toiseenkin, mutta juuri siltä jota etsin olivat kielenkannattimet olleet jähmeät. Tästä jutusta tulisi vielä hankala, mietin, ja tiesin samassa todella tarvitsevani sen kahvin. Heti sen jälkeen, aloittaisin kolmannen vaiheen tietojenhankinnassani.

 

 

 

 

”.. Penny hei.. Onko Milway iiihaaan varmasti se paras?” Kysyi Björn Penelopelta heidän saadessaan aamuekspressot eteensä. ” … No, ainakin hän on ainoa joka ei lavasta todisteita parhaiten maksavalle,” Penelope tokaisi olkiaan kohauttaen.

 

 

 

Joo että sellaista tänään. Ei voi muuta sanoa kuin että noiden menneisyyskuvien ottaminen oli hemmetin hauskaa :D ja kirjoittaminen samoin. Maltan tuskin odottaa että pääsen Craftenhammeneiden kimppuun taas tarinassa.

 

 

 

Mutta seuraavalla kerralla käsittelemme hiukkasen unhoitettuja päähenkilöitämme.

 

Orm-chan kuittaa.